Voi hyvänen aika. Olen tässä paahtanut hiki hatussa esseetä Euroopan pakolaispolitiikasta 1945-2000 ja pienen tekstari-neuvottelun jälkeen sain selville ettei sitä pidäkään palauttaa huomenna vaan vasta viikon päästä. Tämä meinaapi sitä että olisin sittenkin voinut viettää viikonloppuni poicciksen kanssa elokuvia katsellen ja rentoutuen. Sen sijaan olen täällä stressannut ja kuunnellut kämppisten rumpusooloja. Eivät osaa edes kunnolla soittaa! Ja ihan paskoja biisejäkin vetävät.
Köh, kuka ottais mun luentokäsialasta selkoa? Käväisin eilen tsemppamassa myös joukkuetovereitani pelissänsä London School of Oriental and Asian Studiessin joukkuetta vastaan. Itse kärsin vieläkin kaksi viikkoa sitten nyrjäytyneestä nilkasta enkä pysty vieläkään tekemään mitään kunnolla. Kaduilla vaan heilun hitaasti eteenpäin kuin vanhat papat, rollaattori vaan puuttuu. Koutsi teki mielenkiintosen ratkaisun pitää joukkueen parhaat pelaajat penkillä ja antaa kokenemattomien pelaajien hoitaa pelin. Häviö tuli lopulta kolmellä pointsilla vaikka johto säilytettiin lähes koko pelin ajan. En tiedä mitä sanoa tähän ratkaisuun, inhoan nimittäin syvästi tätä joukkuetta koska he eivät ole kovin hyviä pelaajia mutta sitäkin ylpeämpiä. WTF.
Jos saisin vielä viitisensataa sanaa kirjoitettua 1980-luvun pakolaispolitiikkatrendeistä länsi-Euroopassa voisin tehdä vielä poustauksen mukavista kirppislaukkulöydöistä joita olen viime aikoina tehnyt runsain mitoin. Minulla sattuu olemaan pienimuotoinen laukkufetissi ja luojan kiitos meillä riittää näitä kirppareita, muuten tuhlaisin viimeisetkin vähäisistä rahoistani OIKEISIIN laukkuihin ;D Nyt kahvin keittoon ja hommiin!
