On siis kevät!

Saamme täällä Lontoon tuntumassa nauttia erittäin kauniista kevätsäästä juuri parhaimmillaan. Vaikka 'kesäpuissa' ei olekaan vielä lehtiä niin lämpöasteita on silti 15 ja mieli tekisi lähteä piknikille ihanien kavereiden ja kitaroiden kanssa. Valitettavasti minun ja kavereidenkin elämässä vallitsee kuten yleensäkin mahdoton stressi koulutöiden suhteen, ja vaikka se onkin hiukan helpottamassa niin sisätiloissa on pakko pysytellä, ja nenä kirjassa. Alhaalla kuva kriketinpeluusta koulumme päärakennuksen edustalla. Kuva otettu mahtavalla kännykälläni.

Sain eilen illalla valmiiksi valtavan tärkeän esseen Euroopan Parlamentista, jonka kävin palauttamassa tänä aamuna ennen luentoja. Kärsin sen parissa lähes kaksi viikkoa, joten loppuvaiheessa tuli jo sellainen fiilis ettei millään muulla ollut enää merkitystä. Luentojen jälkeen etsin ystäväni Meeran kanssa kirjastosta uusia kirjoja entisten tilalle, sillä meillä on annettavanamme esitelmä Euroopan Union ulkopolitiikasta yihuomenna. Kotimatkalla poikeesin Maantiedon tiedekunnan toimistoon josta sain tietää saaneni 'B':n erittäin tärkeästä Vihreä Revoluutio-esseestäni (joka ei koske mitään hippijuttuja kuten nimike voi antaa ymmärtää - en vain yksinkertaisesti tiedä mikä se on suomeksi! Kyse on kuitenkin viljojen geenisestä muuttelusta sadon kattavuuden lisäämiseksi). Olin hiukkasen pettynyt mutta toisaalta tän esseen kirjoitukselle pyhittämäni aika silloin helmikuun puolella oli lähes kokonaan viety minulta pois; sain hetken ajaksi kokopäivätöitä, ystävänpäivää piti juhlistaa poikaystävän kanssa (huom! Täällä ei juhlitakaan ystävyyssuhteita kuten Suomessa. Mielestäni vallan valitettavaa!) ja eräs ihana ruotsalaisen ystäväni jota en ollut nähnyt sitten vuoden 2003 tuli käymään. Niin että koitan tässä pysyä realistisena! Alla; kofeiinitonta kahvia tai marjojen makuista yrttiteetä, airways-purkkaa (joka muuten toimii tehokkaammin kuin Strepsils nuhan aikaan) sekä kymmenittäin kirjoja; siitä on minun kevääni tehty!

Parlamentti-esseelle uhrasin sitten paljonkin. Viikonloppuna olisi näes pidetty jokavuotuiset 'tanssijaiset' ja palkintogaala yliopistomme urheilijoille ja urheiluseuroille jossa nautitaan illallinen shamppanjoineen ja iltapukuakin olisi saanut pitää. Kaikenkukkuraksi minut oli pistetty ehdolle jonkin palkinnon saajaksi, koriksesta tietenkin vaikka yksityiskohdat ovatkin vähän hämäränä. No, kauteni rikkonaisuuden takia tiesin etten tulisi mitään voittamaan, ja koska pääsylipun (oi kyllä vaan, eihän tämä ilmainen tapahtuma voi olla) uuden iltapuvun ja kampaamoreissun (juurikasvuni on hirveä, en todellakaan olisi voinut mennä tilaisuuteen ilman uusia raitoja) yhteiseksi hinnaksi olisi tullut niin monta mansikkaa että päätin viisaasti jäädä kotiin esseetä kirjoittamaan. Olen jo sitä paitsi vuoden ajan säästänyt ensi kesän übermatkaa varten joten tämä olisi sotinut periaatteitakin vastaan. Myöskin, olen tällä hetkellä hiilari- ja sokerilakossa joten tuskin olisin voinut edes nauttia menuun antimia, ja ilman alkoholia ei moisia tapahtumia moisessa jock-seurassa kestä! Olenhan kuitenkin vääriin ympyröihin eksynyt humanisti! (...Ja silti oon vähän kade niille jotka sinne pääsi!)

Kannatti käydä kirpparilla!

Maksoin n. 10e, kurssista riippuen. YEAH!

Miksi Kiinalaiset on niin kauniita?

Kuvat otin tänä iltana yliopistomme China Societyn Variety Show'sta. Laatu ei kovin hyvä ole kun kaukana istuimme. Koulussamme on suuri kiinalaisyhteisö ja he ovat niin niin laitettuja ja tyylikkäitä aina että hävettää ittiä ihan. Mutta mikäs siinä ollessa, kauniit mustat hiukset ja nappisilmät, ja yleensä siro vartalo. Kelpaa katella ;) Ja hitto soikoon kelpais ollakin! Mutta ei, pakko olla tällänen pitkä, leveäharteinen harmaaverikkö arjalainen lättänäjalka. Pah! Itse show'ta oli hauska katsella vaikka kielenä olikin Kanttonin kiina. Kyseessä oli nuorten itse alusta lähtien tuotettu ja esitetty suuri show joka näytelmän tarinan ohessa sisälsi kaikenelaista taikatempuista musisointiin ja tanssiin. Valitettavasti mun piti lähteä ennen loppua jolloin olisimme saaneet nauttia vielä fashion show'stakin! Itse eri taidonnäytteet oli hyvää laatua mutta koko homman yhteenpano muototoi David Lynchmaiseksi absurdiksi hassutteluksi - milloin lakkasi valot toimimasta ja milloin näyttelijäparoilta kesti ikuisiis siirtää lavasteita. No jaa, nautin silti esityksestä sillä tiedän miten hankalaa koko homman veto on varmasti ollut. Eikä sitä haudanvakavasti saakaan ottaa.

Hiirimiehistä

Tänään tuli kotiin uusin 'hankintani', eli Pulizer-voittajateos, Art Spiegelmanin MAUS. Kyseessä on täysin tositapahtumiin perustuva sarjakuvakertomus Spiegelmanin isästä joka selviytyi Auschwitzin keskitysleiriltä. Kokoelma on eräs maailman kuuluisimpia holokaustikertomuksia.

Itse teos on taitavasti ja mielenkiintoisesti rakennettu ja kerrottu. Kuten ylläolevasta kansikuvasta saattaa havaita, eri 'ihmisrodut' on piirretty eri eläimiksi; juutalaiset ovat hiiriä, saksalaiset kissoja, puolalaiset sikoja, ranskalaiset sammakkoja ja jenkit koiria ja muunkinlaista symboliikkaa on havaittavissa jatkuvalla syötöllä. Tarina alkaa keskushenkilö Vladek Spiegelmanin myöhäisnuoruudesta ja käsittää vuosikausien pakoilua mm. ghetoissa, keskitysleirille 'joudutaan' vasta vhän yli kirjan fyysisen keskivälin. Välillä hypätään takaisin nykyaikaan (no, jonnekin 1970-luvulle päin) jossa Art haastattelee isäänsä projektiaan varten sekä mietiskelee elämää(nsä).



En kyllä tiedä mitä muuta haluan tai edes pystyn sanomaan Mausista... Teos jotenkin turrutti minut kun sen ensi kertaa luin viime kuussa. Olen kyllä kansanmurhista tiennyt koko elämäni ajan ja niistä lukenutkin opintojani varten pääasiallisesti... Silti, sarjakuva on kyllä tässä mielessä voimakkain ilmaisumuoto visuaalisuutensa ansiosta. Mutta ei ne kuvat, vaan todellisuus... Tässä on kyseessä niin monta eri asiaa mitä on vaikea käsitellä; ihmisen pahuus vieraita kohtaan, ihmisen pahuus omia kohtaan, massakäyttäytyminen, nationalismi ja natsismi... viha, aivopesu.. hyvä ja paha. Kuinka jatkuvaa tämä prosessi on, nykyäänkin, vain eri mittakaavoissa. Jos niinkään.

Näitä asioita ei tietenkään tee koskaan mieli ajatella, ainakaan mikäki eläminen rajoittuu turvalliseen hyvinvointivaltioon, silloin siihen ei välttämättä tule edes aihetta. Mutta todellisuus on se että pahuutta on olemassa, ja minusta on hienoa että Spiegelman on saattanut isänsä uskomattoman tarinan julkisuuteen meitä muistuttamaan menneistä, ja ihmisen muuttumattomasta luonnosta. Suosittelen kaikille, ja toivoisin peräti tätä pakolliseksi luettavaksi vaikkapa lukioiden historiankursseille.

Karhuista

No enkä jaksa mittään laukkupoustausta tehä - vielä. Tässä kuitenkin pari kuvaa vähäpätöisistä löydöistä; korvakoruja lähti puoleen hintaan M&Co.-liikkeestä jonka vaatteista en kyllä useimmiten välitä, ja viidyttääkseni itseäni lähti high streetiltä mukaan myös mukavan värisiä ja keväisiä kynsilakkoja! Mulla on myös lievähkö fetissi kosteusvoiteisiin, ja vaikka Bodyshopin tuotteet onkin suosikkeja ihanien tuoksujen ansiosta niin vauvoille tarkoitetut voiteet on kyllä tosi helliä iholle ja loistavia meikin poistajia. Vauvojenhoito-osastolta löytyy yleensä myös sinkkivoidetta, tai voiteita joissa on paljon sinkkiä, jota kannattaa kokeilla näppyiselle iholle, varsinkin karvojenpoiston jälkeen ne estää ällöjen näppylöiden synnyn. Mulla toimii aivan loistavasti kainaloissa, jossapa ihoni on aikas herkkää ärsyyntymään. Toinen suosittu tuote tällä osastolla on sitten vauvaöljy mutta se on enemmän poikien tuote...

Hmm, tässä aiheessa kun liikutaan, telkkarissani näkyy joku luonto-ohjelma missä joku mies muistelee sitä kun karhu kerran kimppuun hyökkäsi metsässä. Shut up, mulla on vaan viisi kanavaa. Tänlaisissa dokumenteissahan aina luodaan näyttelijöiden avulla uudestaan ne 'action kohtaukset' että ohjelmasta saisi dramaattisemman. No, tässä äijä hiukan ylinäyttelee kyllä mielestäni, tässä kun sivukorvalla kuuntelee niin ihan kuin pornoa ois päällä! Eihän se muuta kuin puussa kyyköttää koko mies (koska karhut ei osaa kiivetä perässä.. EIKU). Tämä on kyllä tuskallisempaa luin ite syvästi hengittäjien kunkun, Keira Knightleyn kattelu! .. No, kyllä häntä katella saattaa mutta että elävässä kuvassa. No thanks. VOI EI, nyt sinne tuli joku kaveri ja mies huutaa puusta; MARK, THERE'S A BEAR! MARK! Ja huohotus jatkuu. Outo karhu :D Ovela Mark. MARK! A BEAR! MARK! A BEAR! Mitä helvettiä, onko se Mark ihan kuuro? No nyt ne ampu sen. ... Tyyppi tulee alas puusta ja menee halimaan ja kiittelemään jotain koiraa! Juu, ei siinä mitään, kiitos vaan Mark ku ammuit sen karhun ja pelastit meikäläisen mut kyllä tämä koira tässä on ehana! Eeehana pikku koiruskainen ^__^

Joo tämä dokkari kertoo ilmeisesti tästä koirasta. Mitä helvettiä se muka teki? Ois ehkä pitäny kattoo kunnolla. Raukka Mark ei saa mitään kiitosta karhunkaadosta. Karhut on kyllä pelottavia. Oon maalla varttunut ja siellä oli aina takaraivossa pelko kun metsissä leikittiin että karhu tulee ja syö. Joskus näen vielä painajaisiakin karhuista. Kerran käytiin Ranuan Eläinpuistossa ja siellä karhuaitauksen yllä sillalla kun karhuja katseltiin niin se emäkarhu jäi tuijottamaan meidän äitiä suoraan silmiin noin viideksi minuutiksi. Sitten lähdettiin peloissamme pois. Voikohan karhut oppia oleen pelkäämättä ihmistä, niin kuin ne Intian tiikerit? Jos ne karhut pääsis ulos sieltä aitauksista niin siitä sais kyllä kunnon reality-shown. Hittolainen kun mua on aina niin kiinnostanut eläinten käyttäytyminen (hevosten käyttäytymiseen olen syvällistynytkin), jostain syystä en koskaan tajunnut että siitä voisi ammatinkin opiskella. Historia ja politiikka vei mennessään yläasteella. Perkele! No katellaanpa tässä kuvia jostain nätistä ja pöljästä jookosta? :)

Pakolaiset 1980-luvulla

Voi hyvänen aika. Olen tässä paahtanut hiki hatussa esseetä Euroopan pakolaispolitiikasta 1945-2000 ja pienen tekstari-neuvottelun jälkeen sain selville ettei sitä pidäkään palauttaa huomenna vaan vasta viikon päästä. Tämä meinaapi sitä että olisin sittenkin voinut viettää viikonloppuni poicciksen kanssa elokuvia katsellen ja rentoutuen. Sen sijaan olen täällä stressannut ja kuunnellut kämppisten rumpusooloja. Eivät osaa edes kunnolla soittaa! Ja ihan paskoja biisejäkin vetävät.

Köh, kuka ottais mun luentokäsialasta selkoa? Käväisin eilen tsemppamassa myös joukkuetovereitani pelissänsä London School of Oriental and Asian Studiessin joukkuetta vastaan. Itse kärsin vieläkin kaksi viikkoa sitten nyrjäytyneestä nilkasta enkä pysty vieläkään tekemään mitään kunnolla. Kaduilla vaan heilun hitaasti eteenpäin kuin vanhat papat, rollaattori vaan puuttuu. Koutsi teki mielenkiintosen ratkaisun pitää joukkueen parhaat pelaajat penkillä ja antaa kokenemattomien pelaajien hoitaa pelin. Häviö tuli lopulta kolmellä pointsilla vaikka johto säilytettiin lähes koko pelin ajan. En tiedä mitä sanoa tähän ratkaisuun, inhoan nimittäin syvästi tätä joukkuetta koska he eivät ole kovin hyviä pelaajia mutta sitäkin ylpeämpiä. WTF.

Jos saisin vielä viitisensataa sanaa kirjoitettua 1980-luvun pakolaispolitiikkatrendeistä länsi-Euroopassa voisin tehdä vielä poustauksen mukavista kirppislaukkulöydöistä joita olen viime aikoina tehnyt runsain mitoin. Minulla sattuu olemaan pienimuotoinen laukkufetissi ja luojan kiitos meillä riittää näitä kirppareita, muuten tuhlaisin viimeisetkin vähäisistä rahoistani OIKEISIIN laukkuihin ;D Nyt kahvin keittoon ja hommiin!